Oskari-palkinnot jaettiin Valveella kahdeksannen kerran

Avaruusaluksen miehistö valmiina matkaan

Oulun kansainvälisen lasten- ja nuortenelokuvien festivaalin yhteydessä kahdeksannen kerran järjestettyä Oskari-gaalaa juhlittiin täpötäydessä Valvesalissa perjantaina 25.11. 

Gaalan teemaksi käsikirjoituksesta vastanneet  Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukion opiskelijat olivat valinneet avaruuden.  Gaala olikin toimiva yhdistelmä avaruusseikkailuhenkistä näytelmää ja housebändin avaruusteemaisia rock-klassikoita.  Housebändinä soitti seitsenhenkinen Hopeinen kuuluotain -orkesteri Madetojan musiikkilukiosta.

Gaalan housebändi: Hopeinen kuuluotain

Oskari-kilpailuun osallistui 211 elokuvaa eri puolilta Suomea. Gaalassa palkittiin kuusi Oskari-tuomariston valitsemaa elokuvaa sekä yksi yleisön suosikkielokuva. Lähes kaikki ryhmät saapuivat vastaanottamaan palkintoja. Turusta saapui Rahat pelissä -elokuvan tekijäryhmää ja Kangasalalta kotoisin olevan Sienet-elokuvan tekijät lähettivät kiitoskirjeen, joka luettiin gaalassa.

Rahat pelissä -elokuvan tekijäkaartia

Vuoden 2011 Oskari-palkitut elokuvat ja tuomariston lausunnot

Tara-piannâi, Sevettijärven koulu, Inari
Elokuvan pääroolissa oleva koira tekee vakuuttavaa työtä ja ottaa roolinsa tosissaan (eikä katso kameraan). Tekijät ovat onnistuneet haastavassa lähtökohdassa käyttää eläintä elokuvan keskeisessä roolissa. Lisäksi tarina on onnistuneesti kerrottu koiran näkökulmasta. Tarinaan on helppo eläytyä ja sen lämminhenkinen tunnelma välittyy katsojalle.

Rahat pelissä, Iki-aura -leiri, Turku
Elokuvan poikamainen tunnelma välittyy katsojalle hyvin. Pertsa ja Kilu -sarjan hengessä tehty perinnetietoinen seikkailuelokuva on yhtä aikaa sekä jännittävä että hauska. Dramaturgisesti ehjä ja muutenkin hienosti toteutettu elokuva, joka puvustuksen ja muiden kerronnan yksityiskohtien avulla vie katsojan aikamatkalle historiaan. (Tosin tuomariston miespuolinen edustaja mainitsi elokuvassa vilahtavan ampuma-aseen pienenä miinuksena – se ei nimittäin ollut Brouninki!).

Faaraon paluu, Animoi-kesäleiri, Oulu
Elokuvaan on oivallisesti luotu kolmiulotteinen tilan vaikutelma yksinkertaisen viivaperspektiivin käytön avulla. Dialogissa oleva luonnehdinta ikivanhasta muumiosta ansaitsee erityismaininnan: ”Hyi! Sinä haiset ihan tonnikalalta!” -sutkautus osoittaa hyvää tilannekomiikan tajua. Oikean hiekan käyttö animaation yhtenä elementtinä viehätti myös tuomaristoa.

Sydämelliset, Elokuvaklubi Kolina, Oulu
Elokuvassa on persoonalliset ja hyvät näyttelijät. Tekijöiltä on ollut rohkea päätös tehdä ns. vakavaa draamaa. Elokuva kuitenkin välttää liian saippuamaisuuden ja tarina kulkee hallitusti ja oivaltavasti. Tuomaristo kiinnitti huomiota myös itse tehtyyn musiikkiin sekä elokuvan visuaalisuuteen.

Kauhukamera, Kauhiaa splatteria -kesäleiri, Oulu
Elokuvan voi tulkita eräänlaisena kriittisenä kannanottona kulutusyhteiskunnan vaaroista: ”Kannattaa miettiä mitä ostaa!” Elokuvassa käytetyt tehosteet todellakin tehostavat tarinaa eivätkä ole vain itseisarvo. Kauhuelokuvan konventiot ja käänteet ovat tekijöillä hyvin hallussa. Tarinan avoin loppu toimii ja jättää katsojat odottamaan jatko-osaa.

Sienet, Pikkolan koulu, Kangasala
Animaatioelokuvassa on käytetty eri materiaaleja taitavasti. Lisäksi siinä on kauttaaltaan todella hyvää ääni-ilmaisua. Puhuvat sienet ja maailman reuna ovat huippuideoita – elokuva on yhtä aikaa sekä kekseliäs että yllättävä. Tuomaristo tulkitsi elokuvan viiltävänä kritiikkinä luonnon tuhoutumisesta.

Mustaa valkoisella, Elokuvaklubi Pikseli, Oulu (yleisön suosikkielokuva)
Elokuvaa on esitetty Oulun alueen kouluilla ja Oulun kansainvälisellä lasten- ja nuortenelokuvien festivaalilla. Yleisö on voinut äänestää omaa suosikkielokuvaansa kaikista kilpasarjassa mukana olleista elokuvista. Mustaa valkoisella on saanut yleisöäänestyksessä eniten ääniä.

Oskari-kilpailun tuomaristo
Sampo Puoskari, viestintäsuunnittelija, Tiedekeskus Tietomaa
Tiina Timlin, opettaja, Kastellin koulu
Ronja Putaala, elokuvaharrastaja, Kuivaniemen koulun 9.lk

Oskari-kilpailun järjestävät Valveen elokuvakoulu ja Oulun kansainvälinen lasten- ja nuortenelokuvienfestivaali yhteistyössä Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukion kanssa.

Kauhukamera-elokuvan tekijät vastaanottamassa palkinnot

Oskari-kilpasarjat 2011

 

SARJA 1: ALAKOULUILLE
kesto 45 min

01 – Ihmelaatikko
Patamäen koulu 4.lk, Oulu

02 – Pöpöt korvassa
Tannilan koulu, Yli-Ii

03 – Onnelliset kotieläimet
Kaakkurin koulu, valmistava luokka, Oulu

04 – Mustaa valkoisella
Elokuvaklubi Pikseli, Oulu

05 – Pako vankilasta
Animaatioseikkailu Animoi!, Oulu

06 – Tara (Tara-piannãi)
Unna Junna -elokuvatyöpaja, Inari

07 – Rahat pelissä
Iki-aura -leiri, Turku

08 – Faaraon paluu
Animaatioseikkailu Animoi!, Oulu

09 – Majava
Pikkolan koulu, 8.lk, Kangasala

10 – Valittajat
Elokuvaklubi Pikseli, Oulu

11 – Tietokoneviruksen poiston alkeet
Animaatioseikkailu Animoi!, Oulu

        

SARJA 2: YLÄKOULUILLE
kesto 40 min

01 – Hampurilaistapaus
Elokuvaklubi Pikseli, Oulu

02 – Voi poikakulta
Laanilan koulu, 9.lk, Oulu

03 – Kukka
Pikkolan koulu, 8.lk, Kangasala

04 – Energiajuomat kiellettiin Laanilassa
Laanilan koulu, 9.lk, Oulu

05 – Sydämelliset
Elokuvaklubi Kolina, Oulu

06 – Kauhukamera
Kauhiaa splatteria!, Oulu

07 – Rauhaan maalle
Iki-aura -leiri, Turku

08 – Sienet
Pikkolan koulu, 8.lk, Kangasala