Musiikki elokuvassa

Elokuvamusiikki on kerronnan apuväline ja sen tarkoitus on tehostaa tarinankerrontaa sekä luoda ja dramatisoida elokuvan tunnelmaa. Lisäksi elokuvamusiikilla voidaan rakentaa kerronnallista yhteneväisyyttä, josta hyvänä esimerkkinä on usein toistuvien teemojen käyttäminen. Näiden lisäksi musiikilla on vaikutusta elokuvan muotoon ja jatkuvuuteen, sillä musiikin avulla voidaan parantaa otosten ja kohtausten välistä jatkuvuutta. Musiikilla voidaan myös herättää katsojan mielenkiinto ja vaikuttaa katsojan tunteisiin, lisätä kohtauksen intensiivisyyttä, kuten jännitystä tai dramaattisuutta.

ESIMERKKIELOKUVA 1:
Ukkonen

 

ESIMERKKIELOKUVA 2:
Valoa

Tehtävät

1. Sopiiko musiikki kyseiseen elokuvaan?

2. Miten musiikki vaikuttaa esimerkkielokuvien luonteeseen ja tunnelmaan?

3. Mitä asioita musiikki tehostaa kerronnassa?

4. Valitse toinen esimerkkielokuvista tarkasteluun: Mitä eroa huomaat, kun elokuva katsotaan ilman ääntä?

5. Mitä "lisäarvoa" musiikki tuo elokuviin?

6. Kummassa elokuvassa on sisältönsä suhteen toimivampi musiikki? Miksi?

7. Valitse jokin muu musiikki toisesta lähteestä (esim. tietokoneelta tai cd:ltä). Toista musiikki ja toinen esimerkkielokuvista (ilman ääntä) yhtäaikaa. Miten elokuvan tunnelma muuttuu?

 

Paluu sisällysluetteloon